Koulu alkaa huomenna. ja eilen tuli paketissa koulupuku - joka on hippasen liian suuri, mut lihon kuitenkin joten parempi näin. Täällä on lämmintä (+23), mut välillä tuulee niin et seinät tuntuu kaatuvan. Mä ja Yukari odotettiin ihan täpinöissä luvattua ukkosmyrskyä, joka ei sitä sitten tullutkaan : (
 |
Stailasin mun kännykän kun kerran Japanissa ollaan.
Vielä puuttuu vaan ne parin kilon roikkuvat killuttimet, mut eiköhän nekin jossain vaiheessa ilmesty ; ) Kamera sai myös osansa mun taiteellisista visioista. |
Pieni vastoinkäyminen: Visa ei toimi. Pankin työntekijä sanoi, että se magneettijuttu on viallinen, joten nyt ollaan sitten maailman toisella puolen ilman rahaa. No ei hätää on mulla käteistä ihan kivasti vieläkin jäljellä ja onneksi toinen kortti matkassa. Sitten vasta jos sekään ei toimi niin ollaan pulassa.
 |
Käytiin ostamassa Yukarille koriskenkiä ja syömässä raamenia. Hehkeinä ollaan ja ilmeellä mennään. |
Syömisen jälkeen lähdettiin okaasanin kanssa etsimään mulle lounasboxia ja juomapulloa koulun alkua varten. Ajattelin, että mentäisiin ihan tuohon läheiseen ostoskeskukseen, mutta mentiinkin metrolla Tokion asemalle ja wou.
 |
Talot oli isoja. Oikeesti. |
Taisi olla vähän sellaista hienompaa aluetta. Design liikkeitä näkyi paljon ja käytiin mm Japanin vanhimmassa postitoimistossa ja tsekkaamassa joku museo - mihin ei kuitenkaan menty tänään, koska mulla ei ollut opiskelijakorttia matkassa. Huh oon kiitollinen, että mut sijoitettiin vähän tollaselle downtown alueelle, koska camoon kuka pystyy asumaan tuolla?? Oli se ihan vaikuttavan näköistä kyllä. Ja okei, oli siellä vähän matkan päässä puistojakin.
 |
Tossa se posti näkyy. |
 |
Taas yritettiin viime minuutilla juosta tien yli, muttei ehditty : ( poliisisetä puhalsi vihaisesti pilliin. |
Sitten mentiin katsomaan vähän matkan päässä olevaa edon aikaista linnaa. Itse varsinainaista linnaa ei kuulemma enää ole jäljellä vaan ainoastaan sisäänkäynti. Sinnekkään ei tosin päässyt ihan lähelle katsomaan.
 |
Okaasan~~ |
 |
Aikaisemmistakin kuvista varmaan huomaa, että taivas enteili sadetta. Tulihan sitä vettä sitten lopulta. |
Oltiin molemmat ihan poikki kun päästiin takaisin ostoskeskukselle. Okaasanin kännykän laskurin mukaan oltiinkin kävelty sinä päivänä jo lähemmäs 10 kilometriä. Käytiin hörppäämässä vähän kylmää juotavaa Roberts Coffeessa (joka oli niin täynnä, että piti jonottaa lähemmäs kymmenen minuuttia, mut saatiin tarjoilijalta hyvitykseks pienet kakkupalat jee^^) Sitten vasta alettiin varsinaisesti etsiä mulle lunchboxia.
 |
Tuli käytyä Jump shopissa ja NHK shopissa. Haluun hanakappa pehmolelun se oli ihana XD Loppujenlopuks ei tullut ostettua mitään. |
 |
Löytyi se lunchboxkin lopulta. Söpö on!
Ostettiin Yukarille ja mulle myös samanlaiset juomapullot pinkkinä ja turkoosina! |
Miten musta tuntuu, että mun postaukset on viime aikoina (tai aina) olleet kovin sekavia? No randomilla linjalla jatketaan:
Pakko avautua tästä japanilaisten vimmasta pakata kaikki erillisiin muoveihin. Jos ostat keksipaketin niin jokainen keksi on erikseen kääreissä. Jos menet leipomoon ja ostat vaikkapa viisi samanlaista munkkia niin jokainen niistä laitetaan erikseen pieneen muovipussiin ja sitten pienet muovipussit yhteen isoon. Ja jos jotain haluaa lämmittää mikrossa niin se pitää ensin kääriä elmukelmuun (??). Maassa maan tavalla ja pisteet siitä, ettei kaduilla kuitenkaan näe juuri yhtään roskia.
(Ja mummille ja ukille jotka oli huolissaan siitä, että seikkailen yksin junissa niin: niissä on oikeastaan aika vaikeaa eksyä koska asemia on 5 minuutin välein ja uusia junia kans menee koko ajan joten aina pääsee takaisin sinne mistä on tullut + joka asemalla on henkilökuntaa jotka kyllä opastaa sut oikeaan junaan/metroon jos ei muuten löydä. Myös mummi jos laitat kirjeitä niin voisitko ensi kerralla kirjoittaa tekstauksella tai ainakin isommalla käsialalla :)?)
Ja sama koskee sinua
57 oli kivaa saada postia, mutta mulla meni varmaan yli tunti, että sain sen luettua koska käsiala XD.
 |
Ekaa kertaa purikurassa~~ (laatu) Sienet ja vanukkaat by me |
Yosh, moimoi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei ihanat ihmiset kysykää ja kommntoikaa jos huvittaa :3