Uusia tuulia

Hei rakkaat! Vaihtarivuosi on nyt suoritettu kunnialla loppuun ja tämäkin blogi siis täyttänyt tarkoituksensa. Ihanaa, että te kaikki 71 lukijaa (+anonyymit) jaksoitte pysyä mun matkassa mukana ja iso kiitos ja halaukset siitä :) 
Ei meidän kuitenkaan lopullisesti tarvitse erota. Bang Bang Japani päätyy nyt viettämään hiljaiseloa internetin syövereihin, ja mä jatkan matkaani uudessa osoitteessa, jonne tekin olette kaikki tervetulleita.
Elikkä:
                                                                  SMILE INVASION

Täältä osoitteesta löytyy jatkossa mun upouusi blogi. Japaniin liittyvät jutut tulevat olemaan esillä sielläkin jonkun verran, vaikkei se blogin pääteema olekaan. (Suunnitteilla on mm. reissu Tokioon ensi kesänä) Varsinaista teemaa kyseisellä blogilla ei kuitenkaan ole - mun oman pienen hassun elämäni lisäksi. Olette kaikki tervetulleita sinne osoitteeseen, osan kanssa varmaan tiet katkeaa tähän - oli mukava reissu kuitenkin :)

Mun loputkin matkatavarani Japanista muuten saapui viimein! (Tai on siitä jo kuukausi aikaa, mutta)

Nauratti kun eka paketista pomppaava asia oli tää kaverilta lahjaksi saatu reppu

 Näkemisiin nyt, ja toivottavasti nähdään jälleen uuden blogin puolella :)

Japanista Suomeen

Heei! Pitkästä aikaa tulin moikkaamaan teitä tänne blogin puolelle.
Suunnittelin, että Suomeen paluun jälkeen olisin tehnyt postauksen siitä paljon mainostetusta "paluushokista", mutta... Sellaista ei oikein tullut. Ei mulle mennessäkään iskenyt kummoistakaan kulttuurishokkia, ja Suomeen paluusta selvisin ilman sen suurempia henkisiä kamppailuita. Ehkä mä vain olen helposti sopeutuvainen ihminen.

Tai no, silloin palatessa tuntui kyllä vähän kuin olisi tullut keskelle aavekaupunkia - ihan kuin missään ei olisi ollut mitään tai ketään. Ostoskeskusten käytävillä ei tarvinnut väistellä ihmiiä, ja taloissa harvoin oli enempää kuin viisi kerrosta. Kun lähti keskustaan niin oli omituista, kuinka siellä aina törmäsi vähintäänkin johonkin puolituttuun. Se oli oikeastaan melko ahdistavaa.
Tokion kaltaisessa suurkaupungissa ja sen vilinässä parasta oli juuri se tietynlainen anonyymiys. Ulos lähtiessä ei tarvinnut miettiä, että mitä jos törmää johonkin tuttuun, koska mahdollisuus oli häviävän pieni. Oli tavallaan aika vapauttavaa hukuttautua siihen tuntemattomien ihmisten massaan.

Suomeen palatessa pari ekaa viikkoa meni myös kieleen totuttelussa. Japanissa multa oli usein saattanut lipsahtaa keskusteluun suomeksi "joojoo" tai "niin", mutta takaisin tullessa asiat oli toisin päin. Suomen kielisen puheen tuottaminen ja muotoileminen tuntui jotenkin tosi kömpelöltä, ja välillä japanilaisia pikkusanoja livahti sinne tänne. Se meni onneksi nopeasti ohi ja tavallaan harmikin, että se japanilainen nuotti on nyt täysin kadonnut puheesta.
(Aloitin tosin juuri espanjan kolmoskurssin opiskelun ja sanat tulevat siellä koko ajan päähäni japaniksi. Myös enkussa oli hankaluuksia muistaa perussanoja kuten "yliopisto" kun pää ehdotti vain japaninkielistä "daigaku" sanaa.)

Vaikka mulla alussa olikin ikävä Japania, niin nopeasti mä tänne kotiuduin. Mä rakastan Suomea ja sitä miten mutkatonta elämä on täällä. Mä rakastan sitä kuinka ihmiset sanoo asiansa suoraan, ja kuinka jokaista liikettä ja sanaa ei tarvitse miettiä. Ei tarvitse murehtia kohteliaisuussäännöistä ja siitä, tekeekö jotain väärin. Kouluun voi laittaa juuri sellaiset vaatteet, meikit ja hiukset kuin itse haluaa, eikä myöhästyminenkään ole maailmanloppu.
Mä rakastan sitä kuinka mä voin tulla ja mennä vapaasti, viettää vaikka viikonlopun jonkun luona ilman, että siitä tarvitsee sopia kummankin perheen kanssa viikkoja etukäteen. Mä rakastan sitä, kuinka mä voin pyytää kaveria mun kanssa pitsalle keskellä yötä. Ja sitä kuinka lauantai-aamuna ei tarvitse herätä kouluun.
Mä rakastan koulua ja opiskeluakin. Opettajat on mielenkiintoisia ja opetustavat monipuolisiä - meillä on luokissa jopa älytaulut, halleluja! Ja kurssit saa valita itse, siitäkin tykkään.

Mutta voi jestas mä vihaan sitä, kuinka suomalaiset roskaavat ja heittävät ruokaa pois! Ja sitä kuinka törkeitä me osataan välillä olla. Ja varmasti muitakin asioita vihaan - kuten suomalaisten kännykkäriippuvuutta (johon syylistyn itsekin)-, mutta annetaan niiden nyt olla. Kaikenkaikkiaan olen enemmän kuin tyytyväinen olooni täällä.

Tuli muuten mieleen mitä yksi japanilainen Suomeen useita kertoja matkannut rouva sanoi, kun kysyin häneltä mikä häntä Suomessa kiehtoo. Hän vastasi pitävänsä siitä, "kuinka Suomessa ei oikestaan ole mitään."
Tällä hän tarkoitti lähinnä harvaa asutusta ja koskematonta luontoa. Sitä, ettei oikeastaan ole suurkaupunkeja tai isoja nähtävyyksiä.
Meillä on rauhallista, hiljaista metsää ja laakeita peltoja. Talven maaginen pimeys ja märkää räntää. Kaunis avara taivas, järviä ja juhannusauriko. Ei mitään, mutta kuitenkin ihan kaikki.

Huomioita Japanista/Japanilaisista, ja pari kirjoittamatonta sääntöä

Elikkä ajattelin koota tällaisen postauksen, lähinnä niille jotka suunnittelee itse menevänsä Japaniin - vaihtoon tai ihan muuten vaan. Ei tietenkään päde kaikkiin/kaikkeen siellä, kirjoitan ihan vain omakohtaisten kokemusten pohjalta.

Huumori

Japanilaisten huuorintaju voi hämmentää suomalaista. Ei kaikkia japanilaisia tietenkään voi samaan muottiin pistää, ja erilaiset jutut naurattaa eri ihmisiä, mutta näin yleisesti ottaen.

-Suurin osa ei harrasta/ymmärrä sarkastista tai ironista läppää, ainakaan siinä määrin missä Suomalainen. Eli harvemmin toimii.

-Osa ei myöskään tajua sellaista harmitonta "itsensä mollaamis/itselleen nauramisläppää", jota mä harrastan kohtuu paljon. Eli jos koitat vaikkapa sanoa "voi mua vihonviimeistä idioottia kun tein noin tai näin", niin joku saattaa alkaa tosissaan vakuutella "et sä oo idiootti. Et ihan oikeasti, hei älä viitti."
Mulla on myös tapana nauraa aivan toivottomille tilanteille tyyliin "hahhah taas jäi matikan kirjat kotiin ja voi voi kun huomiseksi pitäis palauttaa reportti enkä oo vielä aloittanutkaan." Tällöin joku japanilainen yleensä kuolemanvakavana sanoo "Voi ei! Sä oot pulassa nyt. Ootko ihan okei? Miten pärjäät?"
Okei, vika taitaa vaan olla mun vastuuttomuudessani.

-Ylipäänsä negatiivinen huumori harvemmin toimii (tuppaavat ottamaan liian tosissaan). En lähtisi vitsailemaan millään rankemmilla asioilla.

-Eivät myöskään oikein kerro vitsejä siinä muodossa kuin me (tyyliin suomalainen, norjalainen ja ruottalainen meni kalaan, blondivitsi jne.) Sain sen käsityksen, että tällanen vitsin funktio on vähän vieras siellä.

Hyvä esimerkki negatiivisesta huumorista, joka ei toimisi Japanissa, mut naurattaa ainakin mua.

No mikä siellä sitten naurattaa?

-Vessajutut tuntuu toimivan aina. Suomessa ne kakka, pissa vitsit jäi paljolti päiväkodin puolelle, mutta täällä ne on edelleen lukiolaisten suosiossa. (Ainakin meidän koulussa)

-Fyysinen huumori. Eli ilmeilyt, hassut liikkeet, imitointi, kompastelut, kovaan ääneen mölyäminen, _ylireagointi_ ja muuten vaan apinalta näyttäminen.

-Homovitsit "hihih kaks poikaa pussaa hihihi", sekä opettajia koskevat vitsit.

-Ja ylipäänsä kaikenlaiset täysin absurdit teot ja lausahdukset jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Niin ja tietysti kaikki pinnalla olevat hokemat (vert. Suomessa "mie romahan", "mitä jäbä duunaa" yms.) Sekä suosittuihin asioihin viittaaminen/parodioiminen.

Ja HUOM, ei edelleenkään koske 100 prosenttia porukasta! Voihan olla, että pätee ainoastaan meidän koulun oppilaisiin - eikä sielläkään ihan jokaiseen.

RUOKA

Japanilaiset on mun mielestä melko "ruokahullua" kansaa. Koulussa ollaan kiinostuneita siitä, mitä kaverin lounasboxi sisältää ja perus arkiruokaankin panostetaan enemmän kuin vain heittämällä jotain höttöä mikroon.

Musta hauskaa on myös se, että eri paikkakunnilla ja kaupungeilla on aina omia paikallisherkkuja, joita ei muualta maasta saa, ja arkiruoka voi vaihdella paljonkin kaupungin mukaan. Käsittääkseni tämä juontaa juurensa Japanin vanhaan historiaan, jolloin maa oli vielä jakautunut useisiin eri päälikköjen hallitsemiin pikku "valtioihin" (nykyiset perfektuurit), sekä maan pitkään ja kapeaan muotoon, joka aiheuttaa melkoiset ilmastonvaihtelut pohjoisen ja etelän välille. Toisin sanoen eri perfektuurit pääsivät kehittämään paikallisista raaka-aineista omanlaisensa ruokakulttuurit.
Nykyään ympäri Japania syödään kyllä samoja ruokalajeja - tosin pienellä variaatiolla paikasta riippuen. Silti edelleenkin näkee mm. Okinawalaista ruokaa myyviä ravintoloita, tai "Kioton herkut", nimisiä liikkeitä. En minä ainakaan koskaan Turussa ole törmännyt esim Tamperelaista tai Rovaniemeläistä ruokaan erikoistuneisiin rafloihin.

Japanissa kotimaan sisäinen ruokaturismi onkin yleistä - ja kotimaan matkailu muutenkin. Esimerkiksi Osakaa mainostetaan nimenomaan hyvällä ruoalla.

Tästä pääsemmekin toiseen aiheeseen; ruokaohjelmiin! Meillä Suomessakin riittää mastercheffiä, kotikokkia, kurjia kuppiloita sun muuta. Japanissa ruokaohjelmien määrä taitaa olla vielä suurempi, mutta formaatti on erilainen. En ole ikinä televisiossa nähnyt ruokakriitikon sanovan ruokaa pahanmakuiseksi. Joka kerta sieltä tulee se tavallinen ylireagoitu; "OMG mitä tää on tää on parasta mitä oon syönyt, todella herkullista nam nam!!!!"
Ruoka"kriitikkojen" tehtävä onkin siis Japanissa enemmänkin syödä ruokaa niin, että sen saa näyttämään mahdollisimman herkulliselta - oli maku oikeasti sitten mikä tahansa. Ehkäpä tällä on jotain tekemistä sen japanilaisen mentaliteetin kanssa, ettei haluta ruoan tekijän menettävän kasvojaan tai aiheuttaa hänelle häpeää sanomalla julkisesti, että onpas kuivaa pullaa.

Monesti noissa ohjelmissa näkee myös tunnettuja julkkiksia syömässä jotain, ja kommenttia kysyttäessä se on aina "tosi hyvää voisin syödä vaikka kuinka paljon nam nam."
Mun suosikki on yksi pullea mies teeveestä, jonka työ on vaan syödä herkkuja ja syödessään hymyillä sen näköisenä, että olis just saavuttanut nirvanan.

Ja vielä ruokatavoista vähäsen. Kun Japanilainen syö mielestään hyvää ruokaa hän oikeasti näyttää sen. Juurikin sellaisella ehkä hieman ylireagoidulla "OISHII!" ilmaisulla ja muutamalla kehulla päälle. Mikäli et mene leikkiin mukaan vaan tyydyt vaatimattomaan Suomalaiseen tapaan toteamaan, että ompas maukasta, niin valitettavasti japanilainen luulee, että ruoka on sinusta pahaa ja saattaa loukkaantua. (Kokemusta on.)

Tulevan puolison pisteitä suvun ja kumppanin silmissä hyvä ruoanlaittotaito myös nostaa räjähdysmäisesti - pätee nykyään kumpaankin sukupuoleen.

Kotiinpaluun kunniaks vaihdoin vähän rajumpaan hiustyyliin, mitäs tykkäätte? Oikeanpuoleinen elukka on myös lähdössä Japanin vaihtoon parin viikon päästä ja sillä on blogi pystyssä täällä; http://wonderworldtobe.blogspot.fi/

Mitä ei kannata sanoa

Vaihtareiden kannattaa muistaa tämä, mun kohdalla ainakin oli ongelmien aiheuttaja numero uno. Nimittäin liian voimakas vertailu. Siis kotimaan ja Japanin välillä. Siinä nimittäin helposti tulee väärinymmärryksiä, ja se saatetaan tulkita arvostelevana.
Kuvitteleppa, että omaan kotiisi tulisi joku amerikkalainen nuori ja jatkuvasti päivittelisi, kuinka heillä kaikki on niin paljon suurempaa - talot ja tiet ja ateriat ja autot ja lämpötilat ja asutaanpas täällä pienissä tiloissa jne. Hyvin helposti se saattaisi alkaa kuulostaa rasittavalta. Voisi tulla sellainen olo, että miksi tuo nyt sitten tänne edes tuli, kun kerta Jenkeissä kaikki on paremmin. Tämän amerikkalaisen puolelta kyse saattaa kuitenkin olla vain vilpittömästä puolueettomasta ihmetyksestä, ei niinkään arvostelusta tai Amerikan paremmuuden korostamisesta.

Mulle ongelmia tuli lähinnä siitä kun selitin, että suomalaisista katsottuna on hassua miten Japanilaiset kulkee kesällä aurinkovarjojen ja pitkien hihojen kanssa. Suomessa kaikki tilaisuuden tullen ryntää biitsille ottamaan aurinkoa ja haluaa ruskettua, Japanissa ruskettuminen on pahin painajainen.
Puutteellisissa Japanin kielen taidoissani erehdyin sitten käyttämään vähän väärää sanaa ja muuttamaan sen harmittoman kummasteluni suoranaiseksi loukkaukseksi. Tuloksena iso riita ihan typerästä aiheesta.
(Ja minä en edes tajunnut mistä riita oli lähtenyt liikkeelle, ennen kuin pari kuukautta myöhemmin sain kuulla.)

Yleisesti antaisin ohjeeksi, ettei kannata käyttää sellaisia negatiivisia sanoja kuten "vihata". Vaikka oikeasti vihaisit vaikkapa aikaisia aamuherätyksiä, niin kannattaa sitten vaikka sanoa "en hirveästi tykkää herätä kello kuusi aamulla", eikä "vihaan herätä kello kuusi aamulla." Lähinnä siksi, koska tuollaisia voimakkaita negatiivisia tunteita ei ole korrektia näyttää ja sitä pidetään lapsellisena. Pätee lähinnä hosteihin ja vanhempien ihmisten seuraan - kavereiden kanssa jauhettavat jutut on sitten erikseen. Tuskin kaveritkaan silti tykkää jos jatkuvasti valittat.

Meillä Suomessa kun kaikki tuppaa valittavan vähän milloin mistäkin "vituttaa kun sataa" ja "särkee pää en jaksa elää" tyyliset heitot on melkeinpä normaaleja keskustelun avauksia. Japanissa ne ei toimi. (Sen sijaan "väsyttää" ja "maha kurnii" kommentteja voi tunkea ihan mihin väliin tahansa.)

Ainiin, Japanilaisilla ei muuten ole harmainta aavistustakaan mitä tarkoittavat esimerkiksi "OMG" "YOLO" "SWAG" "WTF" "XD" ynnä muu amerikkalainen teinislangi. Mulle ehkä järkyttävintä oli kun tekstareissa ei voinut käyttää äksdeetä vaan piti näpertää niitä söpöilykolmiohymiöitä.

Ja vielä loppuun muistutus siitä, että nämä on lähinnä mun tekemiä huomioita, eikä pidä yleistää koskemaan jokaista japanilaista! Ja vielä, jaxuhalit kaikille siellä ruuduntakana jotka niitä tarvitsee ja niillekin jotka ei tarvitse, koska ootte ihania <3.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli juttua joulusta, UVsta yms

Anteeksi nyt tuhannesti, etten ole pitänyt teitä ajantasalla. Kukapa olisi arvannut, että edellinen postaus jäisi mun viimeiseksi postaukseksi Japanista käsin? Suomessakin oon kerennyt viettämään jo vissiin kolme viikkoa, huh!
Ennen kuin siirryn puhumaan paluushokista ynnä muusta, niin kurkataan pikaisesti parin muutaman viikon päähän; Japaniin.

Joulusta
Japanissa vietetään joulua. Tavallaan. Nimittäin syömällä illalla kakkua, that's it. Koulusta ja töistä ei heru vapaata, eikä lahjojakaan jaeta kuin pikkulapsille.
Mulla oli kuitenkin oikein mukava joulu~ Jouluaattona Okaasan vei mut joulukirkkoon, koska oli lukenut jostain, että kaikki Suomessa käy aina joulukirkossa joka vuosi. Oli etsinyt luterilaisen kirkon ja kaikki - eihän siitä oikein voinut kieltäytyä - ja kokemisen arvoinen se japanilainen jumalanpalveluskin oli. Lisäksi mentiin jollekin kokkikurssille valmistamaan joulukanaa!

25.päivän, eli itse joulupäivä puolestaan vietin kaverilla yökylässä <3 (vein sinne tuliaisiksi sen edellisiltana kokatun joulukanan) Sain kaverin äidiltä kalliin oloisen design teepannun lahjaksi O.O Ja tuli myös todettua, että mulla on lintuallergia, koska en oikein pystynyt olemaan lähellä lemmikkilintua aivastelematta.
Kivaa meillä oli; kierittiin kotatsun (eräänlainen lämmitetty ja pehmustettu pöytä) alla, syötiin joulukakkua, katseltiin youtubesta kissavideoita ja valvottiin melkein koko yö jutellen peiton alla maailmanmenosta.

Seuraavana päivänä lähdettiin heti aamusta kohti Tokion trendikkäintä vintagealuetta, Shimokitazawaa. Suosittelen ehdottomasti Tokioon matkaavia käymään tuolla, mikäli yhtään vintage kiinostaa. Ja vaikka ei kiinostaisikaan, niin ihan vaan sen ilmapiirin takia. Alue on viime aikoina kasvattanut hurjasti suosiotaan varsinkin nuorten keskuudessa, muttei ole samanlainen täyteenahdettu turistikatu kuin vaikkapa mun vakiomesta Harajuku.

Mukaan tuolta tarttui ihana pitkä hame ja söpö villapaita. Mutta jos halvalla tahtoo shoppailla niin silloin se Harajuku on kyllä parempi valinta.

Tuosta seuraavana päivänä sitten suuntasin kohti Japanin hurjinta huvipuistoa eli Fuji Q Highlandia! Herätys oli kello viis, jotta ehdittäisiin Tokion asemalta lähtevään aamubussiin - matkaa kun tuonne oli parisen tuntia.

Sää oli aamupäivästä melko ankea kuten näkyy

En tiedä miten asiat nykyään ovat, mutta ainakin muutamia vuosia takaperin Fuji Q:n Dodonpa niminen vuoristorata oli listattu maailman nopeimmaksi ja kummitustalo maailman suurimmaksi. Kummitustalo on myös rankattu Japanin pelottavimmaksi, mistä syystä halusin ehdottomasti mennä sinne.
Fuji Q:n erikoisuus on myös - kuten nimikin kertoo - lähellä sijaitseva Fuji vuori joka näkyy korkeimmista laitteista hienosti. Mikäs sen parempaa kuin nauttia hienoista maisemista ja vuoristoradan kiemuroista samaan aikaan!

Mulle ei aukea miks vessan oven sisäpuolella lukee noin?

Disneylandiin verrattuna ihanan pienet jonot moneen laitteeseen, ja lisäksi tuolta löytyi  scifi-animesarja Evangelion museo (+ tuomasveturin puuhamaa)

Tältä tuntuisi olla Evangelionin johtajaheppu

Hissistä kurkkaa Asuka ja Rei!

Museosta poistuessamme, ulkona odotti yllätys; nimittäin sankka lumisade! Minä Suomalaisena menin onnessani vähän pyörimään siihen sateeseen ja yritin väsätä lumipalloa, kun taas Tokiolaiset kaverini avasivat sateenvarjot ja pistivät huput päähän. Pakko myöntää, että munkin innostukseni vähän laantui siinä vaiheessa kun lumi suli kastellen hiukset ja niskan. Ulkona nimittäin oli noin 3 astetta plussaa joten äkkiä se loskaksi muuttui.

Lumen seurauksena vuoristoradat pysäytettiin :/ No, käväistiin maailmanpyörässä ja suunnattiin kummitustalolle - todetaksemme sinne muodostuneen useamman tunnin jonon, jota meillä ei olisi aikaa jonottaa tai myöhästyisimme paluu bussista. :< Onneksi fiksuna tyttönä Marina keksi ostaa jonon-ohitus-liput (jotka oli aika kalliit, mut hei kamoon kerran sitä vaan pääsee Japanin pelottavimpaan kummitustaloon.)

Kummitustalon teema oli hylätty sairaala

Kestoa lystillä oli kokonaiset 40 minuuttia - toki hätäuloskäynnit oli olemassa niille joilla meni pupu pöksyyn kesken kaiken. Olin ihan ylpeä itsestäni kun en pelästynyt oikeasti kunnolla kuin pari kertaa. Pakko antaa muuten respectiä kummitustalon zombeina toimivalle henkilökunnalle, jotka oli tosi ammattitaitoisia pitämään niitä ääniä, esittämään kuollutta, tekemään yhtäkkisiä liikkeitä ja tulemaan parin sentin päähän naamasta kuitenkaan koskematta (koskeminen on kiellettyä, luojan kiitos.)

Mun on silti pakko sanoa, että vaikka tuo kummitustalo vaikuttava olikin niin se ei silti ollut yhtä pelottava kuin eräs pikkuruinen kummitustalo jossa kävin kesällä kaverin kanssa. Se pikkuruinen kummitustalo nimittäin oli tosi ahdas, ahdistava, ei sisältänyt hätäuloskäyntejä eikä takaisinpäin kääntyminenkään ollut sallittua, ja lisäksi me kaksi oltiin ainoat asiakkaat. Niin ja siellä piti koskea kaikkeen pelottavaan itse koska piti suorittaa ns "tehtävä". (Piti mm nyhtää elävän näköiseltä ja oikean kokoiselta pitkälettiseltä, veriseltä nukelta mustunut hammas irti.)

Uusivuosi

...Meni kotona hyvän ruoan ja ison siivouksen merkeissä. Koristeita meillä ei ollut lupa kasata, koska isoisä oli kuollut, eikä silloin vuoteen saa juhlia näyttävästi tai mennä temppeliin. Okaasan kuitenkin valmisti montaa erilaista ruokalajia sisältävän uudenvuoden aterian ja tahmeaa riisikakkukeittoa. Niin juu ja leivottiin myös uudenvuoden sobanuudeleita meidän taloyhtiön tyyppien kanssa - mun sobasta tosin tuli udonia. (Soba on ohutta nuudelia, udon sellaista paksua. Ei mennyt ihan nuudelien pilkkominen nappiin)

Käytiin isolla kalatorilla hakemassa aineksia. Ja jösses siellä oli tungosta!

Illalla sitten tottakai katsottiin telkusta pakollinen Kouhaku laulukilpailu, jonka juonsi tänä vuonna Ayase Haruka jee! Se loppui paria minuuttia ennen keskiyötä, ja sitten tulikin kiire läheiselle temppelille tekemään vuoden ensimmäinen rukous päivän vaihtuessa. Okaasan tosin odotti vaan ulkopuolella.

Seuraavakin päivä oli heti aamusta kiireinen. 1.1 käynnistyi nimittäin vuotuinen ylioppilaisten maratooni Tokiosta Hakoneen asti, joten käväistiin pikaisesti kannustamassa juoksijoita. Hakonen maratoni on Japanin kuuluisin maratoni, joten Okaasan halusi, että näkisin sen ihan vaan jotta voisin kerskua vaikkka Japanilaisille kavereille haha.
Sieltä sitten suoraan suunta kohti Tokion juna-asemaa ja sen lähellä sijaitsevaa keisarin palatsia, kuuntelemaan keisariperheen uudenvuodentoivotukset. (Vastaa ehkä Suomen joulurauhanjulistusta)
Jonotusaikaa oli pari tuntia ja turvatarkastuksia kolme.

Tällaisissa tunnelmissa, banzai huutojen säestämänä tervehdittiin keisariperhettä. Mulla hajosi toi lippu kun heilutin sitä kai jotenkin väärin xD

Kun uudenvuoden tervehdys oli katsottu pois alta, kiirehdittiin tuli pyllyn alla uudenvuoden alennusmyynteihin. Olisin halunnut nimittäin ostaa onnen kassin, eli 福袋n. Uutena vuotena lähes kaikki kaupat ruokakaupoista vaatekauppoihin myy niin sanottuja onnen kasseja. Sillä siis tarkoitetaan isoja kasseja jotka maksavat sanotaanpa vaikka n. 60 euroa. Sisällä on kuitenkin tavaraa noin 200euron arvosta. Jutun juju onkin siinä, ettei ostaja tiedä etukäteen mitä kassi sisältää.
Omaani en kuitenkaan saanut, koska oltiin liian myöhään liikenteessä ja mun lempikaupasta oli jo loppunut ne :/

Niinjoo ja viimeinen varsinainen koulupäivä mulla oli jo joulukuun puolella. Luokassa oli pienimuotoset läksiäiset ja ihan haikeat fiilikset kieltämättä. Taideklubilla pidetyt läksiäiset oli silti paljon hauskemmat ja haikeemmat jajjajaja. </3 

Vähän rekvisiittaa

Pelattiin kuvisklubilla bingoa

Ja safkattiin erittäin hyvässä yakiniku raflassa, johon kuulu jälkkäribuffetti ja kaikki :P 

Ja tietysti karaoke kuuluu asiaan + purikura. Lauloin mukana vaan kaikkia biisejä joita en ollu ikinä kuullut xD

Ja viimeinen YFU orientaatio näiden tyyppien kanssa

Okei, vaikka mä oonkin nyt Suomessa ja mun vuosi on periaatteessa ohi, niin älkää lukijat kadotko mihinkään. Tää ei nimittäin loppunut vielä. Postausta on tulossa parista vikasta reissusta Japanissa, ihan niistä viimeisistä matkatavarapaniikeista, Suomeen paluufiiliksistä ja sopeutumisesta ynnä muusta - niin pian kuin saan aikaiseksi. Ja koska mun blogilla on ainakin muutama itsekin vaihtariksi suuntaavaa lukija, niin ajattelin tehdä ns. "vinkki postauksen" niistä virheistä joita Japanin suunnalla vaihdossa ollessaan kannattaa välttää, ja joista mulle itselle oli eniten ongelmia. Ja sitten mulla on iiiso läjä kivoja randomeja kuvia jotka laitan varmaan erilliseen postaukseen, eli kuvapostausta on myös edelleen suunnitteilla. Laitan varmaan siihen ne luokkaretkikuvatkin, kuvateksteillä, jos en jaksa enää vääntää niille omaa postausta xd.

Yhden asian mä sanon; eli vaikka mulla onkin ikävä mun hosteja ja parasta kaveria Japanissa ja japanilaista ruokaa, niin musta tuntuu nyt hiton hyvältä olla Suomessa.

Ihmisten edessä puhumisesta (+ random kuvia jeejee!)

Heei! Jos jotain, niin puheita oon ainakin väsännyt useamman täällä Japanissa ollessani. Aloitin heti ekana koulupäivänä puhumalla koko koulun edessä ja lopetan mun kouluelämän täällä samalla tavalla. Sen lisäksi osallistuin tässä välissä (puoliväkisin) meidän koulun "Speech Contest"iin. Vapaavalintaisesta aiheesta piti siis puhua 4 minuuttia lukion ykkösten edessä.

Jos yhtään tuntee mua, niin ei taida yllättää, että väsäsin puheen viimeisenä yönä ennen kilpailua ja opettelin sen sitten parin ekan koulutunnin aikana. Mun speechin aihe oli "kuinka pitää onnistunut puhe". Käänsin sen loppuakohden moraaliseksi opetukseksi siitä kuinka asioita ei kannata jättää viime tinkaan ja siitä, miten elämässä pärjäämiseen pätee aika samat säännöt kuin puheen pitämiseen. Lopputulokseen olin itse asiassa tyytyväinen (vaikka parissa kohtaa kyllä mokailin sanoissa) - sainpahan yleisöstä naurut irti ja opettajiltakin isot kehut myöhemmin. Mission clear.

random puu koulun ikkunasta

Yleisön edessä puhuminenhan ei vielä tähän lopu. Tällä viikolla kun muut koululaiset teki kokeita, matkustin Okaasanin kanssa jälleen Ibarakiin. Miksikö? Pitääkseni esitelmän Suomesta Ibarakin ylä-asteelle. Tän esitelmän oli tarkoitus kestää vähintäänkin puolet tunnista - ja loppupuolen olisin voinut vastailla oppilaiden kysymyksiin -, mutta mun kämänen powerpointesitys kestikin just ja just 15 minuuttia xd Koitin ratkaisin tilanteen soittamalla Cheekiä ja muuta.
            Onneksi tää luokanopettaja oli valmistellut kaikenmaailman juttuja, joten loppujen lopuksi tunti kului nopeesti ja mullakin oli odotettua hauskempaa. Pidin tän Suomi esitelmän yhteensä kolme kertaa, kolmelle eri luokalle. Sen jälkeen neljännen tunnin käytin siihen, että kiersin rehtorin kanssa kaikki loput luokat ykkösistä kolmosiin pikaisesti läpi ja selitin jokaisen luokan edessä randomisti jotain ja piirtelin muumeja taululle.
Ihan hauskaa oli :D

Ja sit lounastunnilla söin Japanilaista kouluruokaa (tuolla koulussa ei ollut omia eväitä vaan ruokala) ja oli yksi ehkä pahimmista ruoista mitä olen täällä syönyt. Sori nyt. Väitän, että Suomessa on parempaa (ja nämä vielä maksaa tuosta) No voi toki olla, että osuin vaan huonona päivänä paikalle.

Randomeja kuvia epäloogisessa aikajärjestyksessä tähän väliin:

Vandalismia pahimmillaan

Ahtaampaa kujaa saa hakea = sinne on pakko mennä

Nam nam raamen <3

Lisää nam namia

Epäilyttävä katu jonne puolestaan ei kannata mennä

liukuportaat jee

Liian tulista nam namia..:(

Kirja Putinin pahoista juonista :D

Moikattiin Suomalaista joulupukkia! (Jonotettiin muuten yli tunti!!)

Jatkan vielä tuosta puheiden pitämisistä. Mä nimittäin vaikutan ehkä ulkoapäin siltä, ettei tommoset jännitä yhtään, mut ei vois olla vääremmässä! Tai no, ei pään sisällä oikeastaan jännitäkään...(?) Mutta sitten itse tilanteessa (ja pahimmillaan jo pari tuntia ennen sitä) kroppa saattaa mennä hallinnasta. Kädet tärisee, ääni tärisee tai pahemmassa tapauksessa ei tuu ääntä ollenkaan, mahaan alkaa sattua, yms muuta vittumaista. Tapahtuu vain jos pitää jotain ns "virallisemmin" esittää - muuten pystyn olemaan mölyapina joka ei välitä pahemmin mistään. Itseäni tää ärsyttää suunnattomasti, koska johtaa siihen, etten saa kunnolla pointtejani tuotua yleisön edessä esille, vaikka niitä olisi paljonkin. Mut kaipa se jännitys on ihan normaalia - ja siedätyshoito on paras hoito ;).  Ibarakin tapauksessakaan ei ekan esitelmän alkua lukuunottamatta jännittänyt juuri yhtään. Otan nää kaikki puheiden väsäämiset positiivisina harjoituksina!

pieni joulukuusi

Leikitään nyt ettei tää ole tärähtänyt

Karaokea

 Ja loppuun vielä kuva mun poikaystävästä Masaosta, joka asuu kuvisluokassa:

 Ps. Tiedän, etten oo vielä(kään) postannut luokkaretkestä joka oli kesällä mut... Mut joo moi!!!

Kamoshii, hautajaiset, fuji-vuori, mitäs muuta?

Pitkästä aikaa! Toivon kovasti, että joku voisi vähän hidastaa tätä ajan kulumista... Ihan tosi, miten voi olla jo joulukuu?. Mihin nää kaikki kuukaudet on menneet? Ja miks kaikki tuntuu suorastaan laskevan päiviä, kyselee multa tarkkaa paluu-aikaa ja muistuttaa jatkuvasti ”enää näin ja näin paljon/vähän aikaa”, ”kohta sä palaat Suomeen”, ”Tehään yhessä jotain viel ennen kun lähet”. Ite en kaipais noita muistutuksi,a ja haluisin vaan olla ajattelematta koko asiaa. Tuntuu, että ihan just puhuin kaverille matkalaukun pakkaamisestä, hostperhetiedoista ja odotin lähtöä kohti Japania.

Mitä sitten olen kuluvien viikkojen aikana puuhaillut niin...

Liukuhihnasushi (aka. körö körö sushi) ravintola nam nam 

Ja pidemmän aikaa suunniteltu reissu Kamogawa Sea Worldiin katsomaan maito- ja sinivalasta, tuli tehtyä! (Tykkään hirveästi valaista, joten olin ihan täpinöissäni! Vaikka tavallaan kävi vähän sääliksikin ressukoita altaissa : /)

Joku päivä vielä toteutan mun haaveen, pakkaan reput ja muutan Alaskaan bongailemaan valaita. Jos multa kysytään, niin tässä maailmassa ei nimittäin oo toista yhtä vaikuttavaa otusta.
Toki me katsottiin läpi myös kaikki meduusat, hylkeet, delfiinit, kilpparit yms, jotka oli myös suloisia. Rapujen kohdalla tosin tuli vaan sellanen "nam näyttää hyvältä". Ison hain olisin kovasti halunnut nähdä, mutta siellä ei ollut kuin niitä pikkuisia Japanin haita.

Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva reissu - joskin väsyttävä, koska aamulla piti nousta viiden maissa. Bussimatka Tokion juna-asemalta asemalta näes kesti usemman tunnin.

Ja sitten tässä tuli koettua yksi sellainen kokemus, jonka kanssa en ihan odottanut joutuvani tekemisiin. Nimittäin perinteiset Japanilaiset hautajaiset.
Host perheen isoisä siis nukkui pois pitkän sairastelun jälkeen. Itse en oo osallistunut hautajaisiin sen jälkeen kun olin ihan pieni - enkä muista siitä juurikaan mitään - joten en ollut ihan varautunut katselemaan kuollutta ihmistä lähi-etäisyydeltä. Hyvin se kuitenkin sujui.
Japanilaiset hautajaiset kestää kaksi päivää. Ekana päivänä katsotaan kun ruumis pestään, meikataan ja puetaan valkoiseen kimonoon. Halukkaat saa myös auttaa toimituksessa. Sitten kun vainaja on nostettu arkkuun ja viety kukkasilla täytettyyn huoneeseen, niin siirrytään sinne rukoilemaan ja antamaan suitsukkeet. Tämän jälkeen paikalle tuli munkki joka luki laulavalla äänellä reilun tunnin verran "namu amida buttsu namu amida buttsu namu amida buttsu" rukousta. Mä en nukahtele helposti. En pysty nukkumaan esim junassa tai tunneilla. MUTTA tuolloin sai kyllä nipistellä itseään pysyäkseen hereillä. En tiedä johtuiko suitsukkeen tuoksusta, vai siitä laulavasta äänestä vai mistä, mutta tuo sai tosi uniseksi. Munkilla oli myös vieressä iso kongi jota kumautti aina välillä - ja pysyin tämän avulla hereillä (en tiedä mahtoiko olla kongin pääasiallainen tarkoitus)

Toisena päivänä jatkettiin kuuntelemalla namu amida buttsua. Ja sitten arkku avattiin ja isoisä hyvästeltiin, ja kaikki laittoi vuorollaan arkkuun kukkia ja paperisia origami kurkia (joiden avulla isoisä pääsee lentämään taivaaseen) sekä vainajalle tärkeitä tavaroita. Lopulta sen kukka ja origami vuoren alta ei näkynyt kuin kasvot.
Sitten arkku laitettiin ison kullatun rakennelman sisään, joka lastattiin isoon autoon, joka ajoi polttopaikalle. Siellä hyvästeltiin vielä viimeiseen kertaan, syötiin pullaa ja jutusteltiin pari tuntia. Meidän jutustelun jälkeen mentiin hakemaan isoisän luut. Jokainen vieras otti puikoilla yhden luunpalan ja laittoi sen uurnaan.
Tämän jälkeen suunnattiin hautausmaalle, syötiin, kuunneltiin taas namu amida buttsua ja laitettiin isoisän uurna perhehautaan. Ja kun kerroin, että Suomessa haudat on maan alla, niin Okaasan ihmetteli, että miten ihmeessä vainaja sieltä sitten pääsee ylös? Niinpä.

Tykkään Japanilaisista hautausmaista. Haudat on isoja koristeellisia kivirakennelmia, joissa on lähes aina enemmän kuin yksi henkilö. Ne on myös usein koristeltu kuolleiden henkilöiden pitämillä asioilla (esim koirapatsailla, disney hahmoilla) ja monet vie haudalle esim kahvia tai teetä vainajalle juotavaksi. Haudan putsaaminen säännöllisesti ja siistinä pitäminen on myös kunnia asia.

Tulipas jaariteltua :''''D.

Niinjoo! Miun maalaus pääsi viikon pituiseen näyttelyyn Tokio-to taidemuseoon! Hihi^^ En oikeastaan haluaisi laittaa kuvaa tänne, koska se ei musta näytä ollenkaan niin kivalta kuvissa. Digipokkarin kuvat ei oikein tee oikeutta koolle tai väreille : / Mut en viitsi olla laittamattakaan!

Tuo keskimmäinen maalaus siis. Viereinen taulu on muuten myös meidän koululaisen.

Ja kävin vihdoin syömässä kebabia :D Lisäksi kävin katsomassa fuji-vuorta Okaasanin ja Okaasanin kaveripariskunnan kanssa. Olin tosin tyhmä, enkä ottanut yhtään kuvaa itse vuoresta silloin kun se näkyi kirkkaasti - vaan lähinnä niistä puista jotka oli nättejä syksyn väreissä. Myöhemmin pilvet tuli tielle, ja koko vuori peittyi näkyvistä.
Toteutan vielä joku päivä senkin haaveen, että pakkaan reput ja kiipeän Fujin huipulle ja katson sieltä ylhäältä kun aamuaurinko nousee.
Kaunis vuorihan se on, siitä ei pääse mihinkään.

Piti kuvata taivasti, mutta kaksarikin näköjään halusi mukaan

Likaisen jalan näköisiä juureksia

 Randomi infoana sain muuten tietää, että Japanilaisten rakastamat karppi kalat elää jopa yli sata vuotiaiksi O_O wou.

Bilsassa leikeltiin viime viikolla elävä sammakko. Kukaan ei sentään pyörtynyt, mutta suurin osa itki. Ei munkaan oikein tehnyt mieli lounasta heti tuon jälkeen.

suloinen, eikö?

Ei enää niin söpö

Koulussa oli myös hännänryöstöturnaus (luit oikein)! Tiedätte varmaan kaikki sen pelin, jossa pöksyihin kiinnitetään narut ja sitten vastajoukkueen narut koitetaan ryöstää omaa suojellen?
Meidän luokka voitti mestaruuden - kuten kaikki muutkin mestaruudet tänä vuonna -, eikä kukaan oikeastaan edes odottanut muuta. Mitä niille häntinä käytetyille naruille sitten sen jälkeen tapahtui niin...:

Käyvät verhoiksi...

..tai lokeron koristeiksi

Tai marraskuun kunniaksi viiksiksi