Japanista Suomeen

Heei! Pitkästä aikaa tulin moikkaamaan teitä tänne blogin puolelle.
Suunnittelin, että Suomeen paluun jälkeen olisin tehnyt postauksen siitä paljon mainostetusta "paluushokista", mutta... Sellaista ei oikein tullut. Ei mulle mennessäkään iskenyt kummoistakaan kulttuurishokkia, ja Suomeen paluusta selvisin ilman sen suurempia henkisiä kamppailuita. Ehkä mä vain olen helposti sopeutuvainen ihminen.

Tai no, silloin palatessa tuntui kyllä vähän kuin olisi tullut keskelle aavekaupunkia - ihan kuin missään ei olisi ollut mitään tai ketään. Ostoskeskusten käytävillä ei tarvinnut väistellä ihmiiä, ja taloissa harvoin oli enempää kuin viisi kerrosta. Kun lähti keskustaan niin oli omituista, kuinka siellä aina törmäsi vähintäänkin johonkin puolituttuun. Se oli oikeastaan melko ahdistavaa.
Tokion kaltaisessa suurkaupungissa ja sen vilinässä parasta oli juuri se tietynlainen anonyymiys. Ulos lähtiessä ei tarvinnut miettiä, että mitä jos törmää johonkin tuttuun, koska mahdollisuus oli häviävän pieni. Oli tavallaan aika vapauttavaa hukuttautua siihen tuntemattomien ihmisten massaan.

Suomeen palatessa pari ekaa viikkoa meni myös kieleen totuttelussa. Japanissa multa oli usein saattanut lipsahtaa keskusteluun suomeksi "joojoo" tai "niin", mutta takaisin tullessa asiat oli toisin päin. Suomen kielisen puheen tuottaminen ja muotoileminen tuntui jotenkin tosi kömpelöltä, ja välillä japanilaisia pikkusanoja livahti sinne tänne. Se meni onneksi nopeasti ohi ja tavallaan harmikin, että se japanilainen nuotti on nyt täysin kadonnut puheesta.
(Aloitin tosin juuri espanjan kolmoskurssin opiskelun ja sanat tulevat siellä koko ajan päähäni japaniksi. Myös enkussa oli hankaluuksia muistaa perussanoja kuten "yliopisto" kun pää ehdotti vain japaninkielistä "daigaku" sanaa.)

Vaikka mulla alussa olikin ikävä Japania, niin nopeasti mä tänne kotiuduin. Mä rakastan Suomea ja sitä miten mutkatonta elämä on täällä. Mä rakastan sitä kuinka ihmiset sanoo asiansa suoraan, ja kuinka jokaista liikettä ja sanaa ei tarvitse miettiä. Ei tarvitse murehtia kohteliaisuussäännöistä ja siitä, tekeekö jotain väärin. Kouluun voi laittaa juuri sellaiset vaatteet, meikit ja hiukset kuin itse haluaa, eikä myöhästyminenkään ole maailmanloppu.
Mä rakastan sitä kuinka mä voin tulla ja mennä vapaasti, viettää vaikka viikonlopun jonkun luona ilman, että siitä tarvitsee sopia kummankin perheen kanssa viikkoja etukäteen. Mä rakastan sitä, kuinka mä voin pyytää kaveria mun kanssa pitsalle keskellä yötä. Ja sitä kuinka lauantai-aamuna ei tarvitse herätä kouluun.
Mä rakastan koulua ja opiskeluakin. Opettajat on mielenkiintoisia ja opetustavat monipuolisiä - meillä on luokissa jopa älytaulut, halleluja! Ja kurssit saa valita itse, siitäkin tykkään.

Mutta voi jestas mä vihaan sitä, kuinka suomalaiset roskaavat ja heittävät ruokaa pois! Ja sitä kuinka törkeitä me osataan välillä olla. Ja varmasti muitakin asioita vihaan - kuten suomalaisten kännykkäriippuvuutta (johon syylistyn itsekin)-, mutta annetaan niiden nyt olla. Kaikenkaikkiaan olen enemmän kuin tyytyväinen olooni täällä.

Tuli muuten mieleen mitä yksi japanilainen Suomeen useita kertoja matkannut rouva sanoi, kun kysyin häneltä mikä häntä Suomessa kiehtoo. Hän vastasi pitävänsä siitä, "kuinka Suomessa ei oikestaan ole mitään."
Tällä hän tarkoitti lähinnä harvaa asutusta ja koskematonta luontoa. Sitä, ettei oikeastaan ole suurkaupunkeja tai isoja nähtävyyksiä.
Meillä on rauhallista, hiljaista metsää ja laakeita peltoja. Talven maaginen pimeys ja märkää räntää. Kaunis avara taivas, järviä ja juhannusauriko. Ei mitään, mutta kuitenkin ihan kaikki.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli juttua joulusta, UVsta yms

Anteeksi nyt tuhannesti, etten ole pitänyt teitä ajantasalla. Kukapa olisi arvannut, että edellinen postaus jäisi mun viimeiseksi postaukseksi Japanista käsin? Suomessakin oon kerennyt viettämään jo vissiin kolme viikkoa, huh!
Ennen kuin siirryn puhumaan paluushokista ynnä muusta, niin kurkataan pikaisesti parin muutaman viikon päähän; Japaniin.

Joulusta
Japanissa vietetään joulua. Tavallaan. Nimittäin syömällä illalla kakkua, that's it. Koulusta ja töistä ei heru vapaata, eikä lahjojakaan jaeta kuin pikkulapsille.
Mulla oli kuitenkin oikein mukava joulu~ Jouluaattona Okaasan vei mut joulukirkkoon, koska oli lukenut jostain, että kaikki Suomessa käy aina joulukirkossa joka vuosi. Oli etsinyt luterilaisen kirkon ja kaikki - eihän siitä oikein voinut kieltäytyä - ja kokemisen arvoinen se japanilainen jumalanpalveluskin oli. Lisäksi mentiin jollekin kokkikurssille valmistamaan joulukanaa!

25.päivän, eli itse joulupäivä puolestaan vietin kaverilla yökylässä <3 (vein sinne tuliaisiksi sen edellisiltana kokatun joulukanan) Sain kaverin äidiltä kalliin oloisen design teepannun lahjaksi O.O Ja tuli myös todettua, että mulla on lintuallergia, koska en oikein pystynyt olemaan lähellä lemmikkilintua aivastelematta.
Kivaa meillä oli; kierittiin kotatsun (eräänlainen lämmitetty ja pehmustettu pöytä) alla, syötiin joulukakkua, katseltiin youtubesta kissavideoita ja valvottiin melkein koko yö jutellen peiton alla maailmanmenosta.

Seuraavana päivänä lähdettiin heti aamusta kohti Tokion trendikkäintä vintagealuetta, Shimokitazawaa. Suosittelen ehdottomasti Tokioon matkaavia käymään tuolla, mikäli yhtään vintage kiinostaa. Ja vaikka ei kiinostaisikaan, niin ihan vaan sen ilmapiirin takia. Alue on viime aikoina kasvattanut hurjasti suosiotaan varsinkin nuorten keskuudessa, muttei ole samanlainen täyteenahdettu turistikatu kuin vaikkapa mun vakiomesta Harajuku.

Mukaan tuolta tarttui ihana pitkä hame ja söpö villapaita. Mutta jos halvalla tahtoo shoppailla niin silloin se Harajuku on kyllä parempi valinta.

Tuosta seuraavana päivänä sitten suuntasin kohti Japanin hurjinta huvipuistoa eli Fuji Q Highlandia! Herätys oli kello viis, jotta ehdittäisiin Tokion asemalta lähtevään aamubussiin - matkaa kun tuonne oli parisen tuntia.

Sää oli aamupäivästä melko ankea kuten näkyy

En tiedä miten asiat nykyään ovat, mutta ainakin muutamia vuosia takaperin Fuji Q:n Dodonpa niminen vuoristorata oli listattu maailman nopeimmaksi ja kummitustalo maailman suurimmaksi. Kummitustalo on myös rankattu Japanin pelottavimmaksi, mistä syystä halusin ehdottomasti mennä sinne.
Fuji Q:n erikoisuus on myös - kuten nimikin kertoo - lähellä sijaitseva Fuji vuori joka näkyy korkeimmista laitteista hienosti. Mikäs sen parempaa kuin nauttia hienoista maisemista ja vuoristoradan kiemuroista samaan aikaan!

Mulle ei aukea miks vessan oven sisäpuolella lukee noin?

Disneylandiin verrattuna ihanan pienet jonot moneen laitteeseen, ja lisäksi tuolta löytyi  scifi-animesarja Evangelion museo (+ tuomasveturin puuhamaa)

Tältä tuntuisi olla Evangelionin johtajaheppu

Hissistä kurkkaa Asuka ja Rei!

Museosta poistuessamme, ulkona odotti yllätys; nimittäin sankka lumisade! Minä Suomalaisena menin onnessani vähän pyörimään siihen sateeseen ja yritin väsätä lumipalloa, kun taas Tokiolaiset kaverini avasivat sateenvarjot ja pistivät huput päähän. Pakko myöntää, että munkin innostukseni vähän laantui siinä vaiheessa kun lumi suli kastellen hiukset ja niskan. Ulkona nimittäin oli noin 3 astetta plussaa joten äkkiä se loskaksi muuttui.

Lumen seurauksena vuoristoradat pysäytettiin :/ No, käväistiin maailmanpyörässä ja suunnattiin kummitustalolle - todetaksemme sinne muodostuneen useamman tunnin jonon, jota meillä ei olisi aikaa jonottaa tai myöhästyisimme paluu bussista. :< Onneksi fiksuna tyttönä Marina keksi ostaa jonon-ohitus-liput (jotka oli aika kalliit, mut hei kamoon kerran sitä vaan pääsee Japanin pelottavimpaan kummitustaloon.)

Kummitustalon teema oli hylätty sairaala

Kestoa lystillä oli kokonaiset 40 minuuttia - toki hätäuloskäynnit oli olemassa niille joilla meni pupu pöksyyn kesken kaiken. Olin ihan ylpeä itsestäni kun en pelästynyt oikeasti kunnolla kuin pari kertaa. Pakko antaa muuten respectiä kummitustalon zombeina toimivalle henkilökunnalle, jotka oli tosi ammattitaitoisia pitämään niitä ääniä, esittämään kuollutta, tekemään yhtäkkisiä liikkeitä ja tulemaan parin sentin päähän naamasta kuitenkaan koskematta (koskeminen on kiellettyä, luojan kiitos.)

Mun on silti pakko sanoa, että vaikka tuo kummitustalo vaikuttava olikin niin se ei silti ollut yhtä pelottava kuin eräs pikkuruinen kummitustalo jossa kävin kesällä kaverin kanssa. Se pikkuruinen kummitustalo nimittäin oli tosi ahdas, ahdistava, ei sisältänyt hätäuloskäyntejä eikä takaisinpäin kääntyminenkään ollut sallittua, ja lisäksi me kaksi oltiin ainoat asiakkaat. Niin ja siellä piti koskea kaikkeen pelottavaan itse koska piti suorittaa ns "tehtävä". (Piti mm nyhtää elävän näköiseltä ja oikean kokoiselta pitkälettiseltä, veriseltä nukelta mustunut hammas irti.)

Uusivuosi

...Meni kotona hyvän ruoan ja ison siivouksen merkeissä. Koristeita meillä ei ollut lupa kasata, koska isoisä oli kuollut, eikä silloin vuoteen saa juhlia näyttävästi tai mennä temppeliin. Okaasan kuitenkin valmisti montaa erilaista ruokalajia sisältävän uudenvuoden aterian ja tahmeaa riisikakkukeittoa. Niin juu ja leivottiin myös uudenvuoden sobanuudeleita meidän taloyhtiön tyyppien kanssa - mun sobasta tosin tuli udonia. (Soba on ohutta nuudelia, udon sellaista paksua. Ei mennyt ihan nuudelien pilkkominen nappiin)

Käytiin isolla kalatorilla hakemassa aineksia. Ja jösses siellä oli tungosta!

Illalla sitten tottakai katsottiin telkusta pakollinen Kouhaku laulukilpailu, jonka juonsi tänä vuonna Ayase Haruka jee! Se loppui paria minuuttia ennen keskiyötä, ja sitten tulikin kiire läheiselle temppelille tekemään vuoden ensimmäinen rukous päivän vaihtuessa. Okaasan tosin odotti vaan ulkopuolella.

Seuraavakin päivä oli heti aamusta kiireinen. 1.1 käynnistyi nimittäin vuotuinen ylioppilaisten maratooni Tokiosta Hakoneen asti, joten käväistiin pikaisesti kannustamassa juoksijoita. Hakonen maratoni on Japanin kuuluisin maratoni, joten Okaasan halusi, että näkisin sen ihan vaan jotta voisin kerskua vaikkka Japanilaisille kavereille haha.
Sieltä sitten suoraan suunta kohti Tokion juna-asemaa ja sen lähellä sijaitsevaa keisarin palatsia, kuuntelemaan keisariperheen uudenvuodentoivotukset. (Vastaa ehkä Suomen joulurauhanjulistusta)
Jonotusaikaa oli pari tuntia ja turvatarkastuksia kolme.

Tällaisissa tunnelmissa, banzai huutojen säestämänä tervehdittiin keisariperhettä. Mulla hajosi toi lippu kun heilutin sitä kai jotenkin väärin xD

Kun uudenvuoden tervehdys oli katsottu pois alta, kiirehdittiin tuli pyllyn alla uudenvuoden alennusmyynteihin. Olisin halunnut nimittäin ostaa onnen kassin, eli 福袋n. Uutena vuotena lähes kaikki kaupat ruokakaupoista vaatekauppoihin myy niin sanottuja onnen kasseja. Sillä siis tarkoitetaan isoja kasseja jotka maksavat sanotaanpa vaikka n. 60 euroa. Sisällä on kuitenkin tavaraa noin 200euron arvosta. Jutun juju onkin siinä, ettei ostaja tiedä etukäteen mitä kassi sisältää.
Omaani en kuitenkaan saanut, koska oltiin liian myöhään liikenteessä ja mun lempikaupasta oli jo loppunut ne :/

Niinjoo ja viimeinen varsinainen koulupäivä mulla oli jo joulukuun puolella. Luokassa oli pienimuotoset läksiäiset ja ihan haikeat fiilikset kieltämättä. Taideklubilla pidetyt läksiäiset oli silti paljon hauskemmat ja haikeemmat jajjajaja. </3 

Vähän rekvisiittaa

Pelattiin kuvisklubilla bingoa

Ja safkattiin erittäin hyvässä yakiniku raflassa, johon kuulu jälkkäribuffetti ja kaikki :P 

Ja tietysti karaoke kuuluu asiaan + purikura. Lauloin mukana vaan kaikkia biisejä joita en ollu ikinä kuullut xD

Ja viimeinen YFU orientaatio näiden tyyppien kanssa

Okei, vaikka mä oonkin nyt Suomessa ja mun vuosi on periaatteessa ohi, niin älkää lukijat kadotko mihinkään. Tää ei nimittäin loppunut vielä. Postausta on tulossa parista vikasta reissusta Japanissa, ihan niistä viimeisistä matkatavarapaniikeista, Suomeen paluufiiliksistä ja sopeutumisesta ynnä muusta - niin pian kuin saan aikaiseksi. Ja koska mun blogilla on ainakin muutama itsekin vaihtariksi suuntaavaa lukija, niin ajattelin tehdä ns. "vinkki postauksen" niistä virheistä joita Japanin suunnalla vaihdossa ollessaan kannattaa välttää, ja joista mulle itselle oli eniten ongelmia. Ja sitten mulla on iiiso läjä kivoja randomeja kuvia jotka laitan varmaan erilliseen postaukseen, eli kuvapostausta on myös edelleen suunnitteilla. Laitan varmaan siihen ne luokkaretkikuvatkin, kuvateksteillä, jos en jaksa enää vääntää niille omaa postausta xd.

Yhden asian mä sanon; eli vaikka mulla onkin ikävä mun hosteja ja parasta kaveria Japanissa ja japanilaista ruokaa, niin musta tuntuu nyt hiton hyvältä olla Suomessa.