Ihmisten edessä puhumisesta (+ random kuvia jeejee!)

Heei! Jos jotain, niin puheita oon ainakin väsännyt useamman täällä Japanissa ollessani. Aloitin heti ekana koulupäivänä puhumalla koko koulun edessä ja lopetan mun kouluelämän täällä samalla tavalla. Sen lisäksi osallistuin tässä välissä (puoliväkisin) meidän koulun "Speech Contest"iin. Vapaavalintaisesta aiheesta piti siis puhua 4 minuuttia lukion ykkösten edessä.

Jos yhtään tuntee mua, niin ei taida yllättää, että väsäsin puheen viimeisenä yönä ennen kilpailua ja opettelin sen sitten parin ekan koulutunnin aikana. Mun speechin aihe oli "kuinka pitää onnistunut puhe". Käänsin sen loppuakohden moraaliseksi opetukseksi siitä kuinka asioita ei kannata jättää viime tinkaan ja siitä, miten elämässä pärjäämiseen pätee aika samat säännöt kuin puheen pitämiseen. Lopputulokseen olin itse asiassa tyytyväinen (vaikka parissa kohtaa kyllä mokailin sanoissa) - sainpahan yleisöstä naurut irti ja opettajiltakin isot kehut myöhemmin. Mission clear.

random puu koulun ikkunasta

Yleisön edessä puhuminenhan ei vielä tähän lopu. Tällä viikolla kun muut koululaiset teki kokeita, matkustin Okaasanin kanssa jälleen Ibarakiin. Miksikö? Pitääkseni esitelmän Suomesta Ibarakin ylä-asteelle. Tän esitelmän oli tarkoitus kestää vähintäänkin puolet tunnista - ja loppupuolen olisin voinut vastailla oppilaiden kysymyksiin -, mutta mun kämänen powerpointesitys kestikin just ja just 15 minuuttia xd Koitin ratkaisin tilanteen soittamalla Cheekiä ja muuta.
            Onneksi tää luokanopettaja oli valmistellut kaikenmaailman juttuja, joten loppujen lopuksi tunti kului nopeesti ja mullakin oli odotettua hauskempaa. Pidin tän Suomi esitelmän yhteensä kolme kertaa, kolmelle eri luokalle. Sen jälkeen neljännen tunnin käytin siihen, että kiersin rehtorin kanssa kaikki loput luokat ykkösistä kolmosiin pikaisesti läpi ja selitin jokaisen luokan edessä randomisti jotain ja piirtelin muumeja taululle.
Ihan hauskaa oli :D

Ja sit lounastunnilla söin Japanilaista kouluruokaa (tuolla koulussa ei ollut omia eväitä vaan ruokala) ja oli yksi ehkä pahimmista ruoista mitä olen täällä syönyt. Sori nyt. Väitän, että Suomessa on parempaa (ja nämä vielä maksaa tuosta) No voi toki olla, että osuin vaan huonona päivänä paikalle.

Randomeja kuvia epäloogisessa aikajärjestyksessä tähän väliin:

Vandalismia pahimmillaan

Ahtaampaa kujaa saa hakea = sinne on pakko mennä

Nam nam raamen <3

Lisää nam namia

Epäilyttävä katu jonne puolestaan ei kannata mennä

liukuportaat jee

Liian tulista nam namia..:(

Kirja Putinin pahoista juonista :D

Moikattiin Suomalaista joulupukkia! (Jonotettiin muuten yli tunti!!)

Jatkan vielä tuosta puheiden pitämisistä. Mä nimittäin vaikutan ehkä ulkoapäin siltä, ettei tommoset jännitä yhtään, mut ei vois olla vääremmässä! Tai no, ei pään sisällä oikeastaan jännitäkään...(?) Mutta sitten itse tilanteessa (ja pahimmillaan jo pari tuntia ennen sitä) kroppa saattaa mennä hallinnasta. Kädet tärisee, ääni tärisee tai pahemmassa tapauksessa ei tuu ääntä ollenkaan, mahaan alkaa sattua, yms muuta vittumaista. Tapahtuu vain jos pitää jotain ns "virallisemmin" esittää - muuten pystyn olemaan mölyapina joka ei välitä pahemmin mistään. Itseäni tää ärsyttää suunnattomasti, koska johtaa siihen, etten saa kunnolla pointtejani tuotua yleisön edessä esille, vaikka niitä olisi paljonkin. Mut kaipa se jännitys on ihan normaalia - ja siedätyshoito on paras hoito ;).  Ibarakin tapauksessakaan ei ekan esitelmän alkua lukuunottamatta jännittänyt juuri yhtään. Otan nää kaikki puheiden väsäämiset positiivisina harjoituksina!

pieni joulukuusi

Leikitään nyt ettei tää ole tärähtänyt

Karaokea

 Ja loppuun vielä kuva mun poikaystävästä Masaosta, joka asuu kuvisluokassa:

 Ps. Tiedän, etten oo vielä(kään) postannut luokkaretkestä joka oli kesällä mut... Mut joo moi!!!

Kamoshii, hautajaiset, fuji-vuori, mitäs muuta?

Pitkästä aikaa! Toivon kovasti, että joku voisi vähän hidastaa tätä ajan kulumista... Ihan tosi, miten voi olla jo joulukuu?. Mihin nää kaikki kuukaudet on menneet? Ja miks kaikki tuntuu suorastaan laskevan päiviä, kyselee multa tarkkaa paluu-aikaa ja muistuttaa jatkuvasti ”enää näin ja näin paljon/vähän aikaa”, ”kohta sä palaat Suomeen”, ”Tehään yhessä jotain viel ennen kun lähet”. Ite en kaipais noita muistutuksi,a ja haluisin vaan olla ajattelematta koko asiaa. Tuntuu, että ihan just puhuin kaverille matkalaukun pakkaamisestä, hostperhetiedoista ja odotin lähtöä kohti Japania.

Mitä sitten olen kuluvien viikkojen aikana puuhaillut niin...

Liukuhihnasushi (aka. körö körö sushi) ravintola nam nam 

Ja pidemmän aikaa suunniteltu reissu Kamogawa Sea Worldiin katsomaan maito- ja sinivalasta, tuli tehtyä! (Tykkään hirveästi valaista, joten olin ihan täpinöissäni! Vaikka tavallaan kävi vähän sääliksikin ressukoita altaissa : /)

Joku päivä vielä toteutan mun haaveen, pakkaan reput ja muutan Alaskaan bongailemaan valaita. Jos multa kysytään, niin tässä maailmassa ei nimittäin oo toista yhtä vaikuttavaa otusta.
Toki me katsottiin läpi myös kaikki meduusat, hylkeet, delfiinit, kilpparit yms, jotka oli myös suloisia. Rapujen kohdalla tosin tuli vaan sellanen "nam näyttää hyvältä". Ison hain olisin kovasti halunnut nähdä, mutta siellä ei ollut kuin niitä pikkuisia Japanin haita.

Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva reissu - joskin väsyttävä, koska aamulla piti nousta viiden maissa. Bussimatka Tokion juna-asemalta asemalta näes kesti usemman tunnin.

Ja sitten tässä tuli koettua yksi sellainen kokemus, jonka kanssa en ihan odottanut joutuvani tekemisiin. Nimittäin perinteiset Japanilaiset hautajaiset.
Host perheen isoisä siis nukkui pois pitkän sairastelun jälkeen. Itse en oo osallistunut hautajaisiin sen jälkeen kun olin ihan pieni - enkä muista siitä juurikaan mitään - joten en ollut ihan varautunut katselemaan kuollutta ihmistä lähi-etäisyydeltä. Hyvin se kuitenkin sujui.
Japanilaiset hautajaiset kestää kaksi päivää. Ekana päivänä katsotaan kun ruumis pestään, meikataan ja puetaan valkoiseen kimonoon. Halukkaat saa myös auttaa toimituksessa. Sitten kun vainaja on nostettu arkkuun ja viety kukkasilla täytettyyn huoneeseen, niin siirrytään sinne rukoilemaan ja antamaan suitsukkeet. Tämän jälkeen paikalle tuli munkki joka luki laulavalla äänellä reilun tunnin verran "namu amida buttsu namu amida buttsu namu amida buttsu" rukousta. Mä en nukahtele helposti. En pysty nukkumaan esim junassa tai tunneilla. MUTTA tuolloin sai kyllä nipistellä itseään pysyäkseen hereillä. En tiedä johtuiko suitsukkeen tuoksusta, vai siitä laulavasta äänestä vai mistä, mutta tuo sai tosi uniseksi. Munkilla oli myös vieressä iso kongi jota kumautti aina välillä - ja pysyin tämän avulla hereillä (en tiedä mahtoiko olla kongin pääasiallainen tarkoitus)

Toisena päivänä jatkettiin kuuntelemalla namu amida buttsua. Ja sitten arkku avattiin ja isoisä hyvästeltiin, ja kaikki laittoi vuorollaan arkkuun kukkia ja paperisia origami kurkia (joiden avulla isoisä pääsee lentämään taivaaseen) sekä vainajalle tärkeitä tavaroita. Lopulta sen kukka ja origami vuoren alta ei näkynyt kuin kasvot.
Sitten arkku laitettiin ison kullatun rakennelman sisään, joka lastattiin isoon autoon, joka ajoi polttopaikalle. Siellä hyvästeltiin vielä viimeiseen kertaan, syötiin pullaa ja jutusteltiin pari tuntia. Meidän jutustelun jälkeen mentiin hakemaan isoisän luut. Jokainen vieras otti puikoilla yhden luunpalan ja laittoi sen uurnaan.
Tämän jälkeen suunnattiin hautausmaalle, syötiin, kuunneltiin taas namu amida buttsua ja laitettiin isoisän uurna perhehautaan. Ja kun kerroin, että Suomessa haudat on maan alla, niin Okaasan ihmetteli, että miten ihmeessä vainaja sieltä sitten pääsee ylös? Niinpä.

Tykkään Japanilaisista hautausmaista. Haudat on isoja koristeellisia kivirakennelmia, joissa on lähes aina enemmän kuin yksi henkilö. Ne on myös usein koristeltu kuolleiden henkilöiden pitämillä asioilla (esim koirapatsailla, disney hahmoilla) ja monet vie haudalle esim kahvia tai teetä vainajalle juotavaksi. Haudan putsaaminen säännöllisesti ja siistinä pitäminen on myös kunnia asia.

Tulipas jaariteltua :''''D.

Niinjoo! Miun maalaus pääsi viikon pituiseen näyttelyyn Tokio-to taidemuseoon! Hihi^^ En oikeastaan haluaisi laittaa kuvaa tänne, koska se ei musta näytä ollenkaan niin kivalta kuvissa. Digipokkarin kuvat ei oikein tee oikeutta koolle tai väreille : / Mut en viitsi olla laittamattakaan!

Tuo keskimmäinen maalaus siis. Viereinen taulu on muuten myös meidän koululaisen.

Ja kävin vihdoin syömässä kebabia :D Lisäksi kävin katsomassa fuji-vuorta Okaasanin ja Okaasanin kaveripariskunnan kanssa. Olin tosin tyhmä, enkä ottanut yhtään kuvaa itse vuoresta silloin kun se näkyi kirkkaasti - vaan lähinnä niistä puista jotka oli nättejä syksyn väreissä. Myöhemmin pilvet tuli tielle, ja koko vuori peittyi näkyvistä.
Toteutan vielä joku päivä senkin haaveen, että pakkaan reput ja kiipeän Fujin huipulle ja katson sieltä ylhäältä kun aamuaurinko nousee.
Kaunis vuorihan se on, siitä ei pääse mihinkään.

Piti kuvata taivasti, mutta kaksarikin näköjään halusi mukaan

Likaisen jalan näköisiä juureksia

 Randomi infoana sain muuten tietää, että Japanilaisten rakastamat karppi kalat elää jopa yli sata vuotiaiksi O_O wou.

Bilsassa leikeltiin viime viikolla elävä sammakko. Kukaan ei sentään pyörtynyt, mutta suurin osa itki. Ei munkaan oikein tehnyt mieli lounasta heti tuon jälkeen.

suloinen, eikö?

Ei enää niin söpö

Koulussa oli myös hännänryöstöturnaus (luit oikein)! Tiedätte varmaan kaikki sen pelin, jossa pöksyihin kiinnitetään narut ja sitten vastajoukkueen narut koitetaan ryöstää omaa suojellen?
Meidän luokka voitti mestaruuden - kuten kaikki muutkin mestaruudet tänä vuonna -, eikä kukaan oikeastaan edes odottanut muuta. Mitä niille häntinä käytetyille naruille sitten sen jälkeen tapahtui niin...:

Käyvät verhoiksi...

..tai lokeron koristeiksi

Tai marraskuun kunniaksi viiksiksi

Mitä kuuluu?

Heei! Marraskuun alussa on yllättäen ollut kiireisempää kuin piiiiitkään aikaan. Hyvässä mielessä (lähinnä kavereiden kanssa hengailun merkeissä)
Ja oon saanut sekä hyviä, että huonoja uutisia. Jos hyvistä lähdetään liikkeelle niin, kuvisope tahtoo ilmoittaa mun maalauksen Tokion lukiolaisten taidekilpailuun! Tuli mulle aika puun takaa. Tokihan tämä on myös tarkoittanut sitä, että oon nyt viettänyt ylimääräistä aikaa korjaten tota kuvaa kilpailukuntoon - just kun olin helpottuneesti ajatellut, ettei siihen enää tarvitse käsiä sotkea. No, huomisen deadlinen jälkeen ei varmaan enää oikeasti tarvitsekaan.
Eihän tuo mikään älyttömän iso kilpailu taida olla, mutta olin silti tosi iloinen - varsinkin kun kyseessä on mun ensimmäinen öljyvärityö ja ensimmäinen kerta kun maalasin kankaalle, tai muullekkaan tuon kokoiselle alustalle. Ja kyseessä taitaa myös olla ensimmäinen taidekilpailu johon osallistun. Rehellisesti sanottuna; en usko, että mulla on mahiksia voittaa. Mutta olin otettu siitä, että meidän tiukka kuvisope haluaa mun työn sinne - eiköhän se jo riitä eräänlaiseksi voitoksi :)

Ja sitten huonoihin uutisiin... Loppuvuodesta pidetään virallinen Japanin tasokoe, johon vaihtarit yleensä osallistuu, johon on muistutettu opiskelemaan, ja jota varten ostin jopa 5 (!!) oppikirjaa. Mulla on ollut motivaatio tuon kokeen kannalta aika korkealla ja oon odottanut sitä. MUTTA kun satun olemaan pikkuisen saamaton laiskajaakko, joka jättää asioita liiaksi viime tippaan niin, enkös vaan unohtanut jättää ilmoittautumatta. Tai oikeastaan unohtaminen on väärä sana; jotenkin vaan oletin YFUn ilmoittavan mut siihen. Vaan eipä asia näin olekaan, ja koe on nyt mun osalta poissuljettu. (Deadlinekin oli joskus viime kuun alussa.lol)
Kyllä ketuttaa, ei voi muuta sanoa. Kirjat ei tietty turhia ostoksia olleet, koska kelpaavat muutenkin tosi hyvin opiskeluun, mutta... Omauusavuttomuus se tässä harmittaa. Noh, minkäs teet. Olkoon opetuksena.

Toinen esimerkki uusavuttomuudesta; aamukahvit.
Sain ilmasen kahvinäytepussin ja hölmönä luulin, et siihen pätee sama periaate kuin Nestlen purkkikahviin ja blendy stickeihin, joita meillä kotona on. No ei toiminu se "purut kuppiin ja vettä päälle" systeemi tällä kertaa.

Huomenta

Ihan paras jälkkäri ikinä, eikä voi mennä pieleen oli tilanne mikä tahansa. Ankoa, macha pehmistä ja shiratama dangoa ah nam!!

 Halloweenkin taisi jossain kohtaa tulla vietettyä. Lähinnä niin, että kaikki toi kouluun reilusti karkkia ja sitten mässäiltiin porukalla. Mulla oli taskussa kitkatteja ja koala keksejä ja aina käytävällä jonkun puolitutun vastaan tullessa huusin HAPPY HALLOWEEN ja heitin päin. Reaktiot oli aika priceless.

Tiedättekö, tää on yksi niistä asioista joita mä eniten rakastan Tokiossa. Koskaan ei tiedä mikä ihana pikku temppeli tai kiva kauppakatu tai törkeen hyviä pannukakkuja myyvä liike seuraavan kulman takaa löytyy. Ja isojen rakennustenkin välistä löytyy aina rauhallisia paikkoja. Yhden kaupungin sisällä on ikään kuin miljoona pikkukaupunkia.
Tuolla valaistun temppelin vieressä muuten uiskenteli isoja karppeja, ja kun katseltiin niitä Minorin kanssa niin yksi pappa antoi meille paahtoleivän, jotta voitaisiin ruokkia niitä.

Ja lopuksi vielä keltainen auto! Toki opetin myös mun Japanilaisille kavereille, mitä keltaisen auton nähtyään kuuluu tehdä.

Elämää numeroina

Syksylook, jee!

Kun en täällä Japanissa ollessani osallistu lainkaan matikan kursseille,  niin päätin vähän virkistää numeromuistia tällaisen postauksen muodossa. Eli; minkälaisia numeroita normaaliin arkeen kuuluu?

• Herätyskello soi 6:48 .
• 6:53-55 nousen sängystä. 

Vaihtovuoden alussa mulla ei ollut herätyskelloa, vaan Okaasan herätti mut aamuisin. Tosin Okaasanin herätykset tapahtui about 7.15 = mulla oli kymmenen minuuttia aikaa nousta, pukea, syödä ja lähteä ovesta ulos.

• Yritän ehtiä 7:36 junaan.
• Jos olen ajoissa liikkeellä niin saatan ehtiä 34 tai 32 junaankin. Ja kiroan niitä päiviä kun myöhästyn ja joudun menemään 41 junalla - siellä ei nimittäin saa happea kun on niin täynnä, plus joudun juoksemaan kouluun. (Kuten huomaattee, nää junat tulee täsmälleen sen minuutin tarkkuudella kuin kuuluukin)

Numeroita koulusta:

• Meidän luokalla on 38 oppilasta. (Mikä on "vähän", koska rinnakkaisluokilla on kaikilla lähemmäs 50.)
• Päivässä on 6 oppituntia. Lauantaisin 4.
• Jos ostaa lounaan koulusta, se maksaa 380 yeniä.
• Mulla on 1 paras  kaveri täällä. Parhaan kaverin pituus on 175 senttiä.
• Huomiseksi pitäisi kirjoittaa 5 sivua historian reporttia. 

Randomia

• Kevyen kirjeen lähettäminen Suomeen maksaa 180 yeniä.
• Mun kengänkoko japanilaisittain on 24,5
• Asun 5 kerroksessa, ja meidän talossa on kai 9 tai 10 kerrosta.
• Pinkki syys/talvitakki maksoi Harajukussa 4900 yeniä.
• Oon ottanut kameralla tähän mennessä about 3000 kuvaa
• ...Ja lihonut yhtä monta kiloa

...Okei - en tiedä kinostaako teitä tietää mitä koulun lounas tai pinkki takki maksaa. Ensi viikoksi koitan vääntää postauksen kouluretkestä valmiiksi. (Se on meinaan maannut luonnoksissa pari viikkoa)

JA! Arvatkaa kenen hostäiti sai koulusta vihaisen puhelun viime viikolla? Kyllä, mun. Koska oon ollut kauhea huligaanilapsi ja käyttänyt kirkkaan pinkkejä hiuslenksuja koulussa. Oho. Täytyy ilmeisesti parantaa tapani ja ostaa perusmustia ponnareita. Ihmetyttää vaan, että mulle ei kertaakaan olla tultu sanomaan hiuslenksuista mitään negatiivista (on jopa kehuttu, että voi kun söpö), joten tuli vähän puun takaa tuo. Okaasan onneksi otti huumorilla ja naureskeli, että sai ite kanssa nuorempana sanomista kun leikkasi hameen lyhyeksi.

Vielä pari kuvaa kevennykseksi:

REINBUU.
Tää oli yks epätoivonen sateinen päivä kun tulin aikaisin  ja huomasin unohtaneeni avaimet aamulla kotiin. Melko Vmäinen fiilis kun tiesi, että joutuu odottamaan ainakin seitsemään ennen ku kukaan tulee, eikä mulla ollu edes rahaa mennä istumaan johonki kahvilaan tms. .Menin sit lopulta kirjastoon neulomaan mun käsityö työtä. Ja näinpähän sateenkaaren!=)

Tältä näyttää maailma punaisen pänttäyskalvon läpi.

Ja tältä näyttää oppitunti jos mut päästetään opettajan tuolille.

Pari viimeistä kuvaa tosiaan viime perjantailta, jolloin mulla olisi pitänyt olla itsenäistä opiskelua kirjastossa ja E-luokalla enkkua. Niiden enkun ope ei kuitenkaan ollut koulussa, joten mentiin Minorin ja parin muun kanssa yhteen tyhjään luokkaan "opiskelemaan" (=sähläämään).

Jos numeroista (tai mistään muustakaan) jäi kysyttävää niin laittakaahan kommenttia~~^^