Hikarigaoka ja Ryan Higa

Okei. Mulla on liian paljon mistä kirjoittaa ja liian vähän aikaa (ollaan lähdössä katsomaan hanabia, eli ilotulitusta Yukarin ja sen kaverin kanssa illemmalla.)

Tänään alkoi kesälomaa jee. Japanilaiset tosin on tainneet käsittää loman idean jotenkin väärin. Meitä muistutettiin mm. nousemaan joka aamu aikaisin ja opiskelemaan loman aikana kunnolla. Mulla ei ole kotiläksyjä, mutta muilla on. Ja klubit ei tietenkään ole tauolla - eli heti maanantaina taas kouluun 9:00-16:00. Kerroin host siskolle, että meillä Suomessa loma on 2,5 kuukautta pitkä eikä sen aikana mennä lähellekään koulua, johon tämä vastasi silmät pyöreinä "Mitä te sitten oikein teette  koko sen ajan???" Ihan hyvä pointti: ei oikeastaan mitään. Mutta sitähän varten se loma on! No, olen tainnut japanilaistua vähän kun maanantaina klubille meneminen tuntuu houkuttelevammalta ajatukselta kuin kotiin jääminen.

Reporttia siitä mitä olen puuhaillut:

11.7 
Koulusta oli vapaata ja ulkona oli kiva ilma, joten päätin toteuttaa mun lapsellisen haaveen mennä Hikarigaokaan, jonne on meiltä noin 1,5 tunnin junamatka. Miksikö? Koska Digimon! Ymmärrätte ehkä kuvista paremmin:

 <3 Mihinkäs sitä ikinä lapsuuden fanituksesta pääsisisi hehe... Oon suosiolla spämmäämättä noita loppuja Digimonista tuttujen paikkojen kuvia tähän ja näytän sen sijaan mitä löysin paikallisesta namikaupasta:

Samaisessa kaupassa oli tarjolla myös Felix ketsuppia. En kyllä tullut ostaneeksi kumpaakaan ja nyt harmittaa... Kummasti rupesi tekemään mieli mariannea jälkeenpäin.

Kyllä mulla on sortsit, vaikkei ehkä siltä näytä kun ne on sukkisten kanssa samaa väriä. 

Kyltti tämmöisille hulluille, että tietää ainakin olevansa oikeassa paikassa. 

Yksi paikka vähemmän mun must go listalla! Oli ihan hauskaa bongata tuolta noita kaikkia Digimonin ekalta kauden ja leffan paikkoja ja rakennuksia. 17-vuotiaalle tytölle normi harrastus eikö muka?

18.7
Kuva kertonee tästä päivästä enemmän kuin sanat:

(Jos joku tynnyrissä elävä ei tiedä kuka kuvassa on niin kehotan pistämään youtubeen hakusanksi Nigahiga.)
Nigahigalla tosiaan oli Meet&Greet tapahtuma 100 onnekkaalle fanille Tokiossa!
Menin sinne aika extempore - en vielä aamulla tiennyt, että olinko saanut "lipun". Voisin kuvailla sanalla jännää. Jännä fiilis nähdä joku tuollainen youtube julkkis livenä. Homma oli aika nopeasti ohi. Ekaksi yleisö sai kysellä Ryanilta kysymyksiä (lol joista suurin osa oli tällaisia: "Miten sulla on niin hyvä kroppa?" "Voisitko sä seurustella fanin kanssa?" "Jäätkö sä välillä tuijottamaan itteäs peilistä miettin, miksi sä olet niin komea?" Ja olisittepa kuulleet sitä kiljunnan määrää kun Ryan tuli huoneeseen)

Sen jälkeen saatiin kaikki vuorollaan vaihtaa pari sanaa Ryanin kanssa (jäädyin aikalailla enkä keksinyt mitään nokkelaa -, mutta annoin purkkaa haha.) Saatiin nimmarit, kädenpuristukset ja yhteiskuvat. Jotkut rohkeimmat uskalsi pyytää halin. Mulle riitti se, että Ryan koski mun selkää kun otettiin kuvaa.

Lopetus oli vähän hassu: sellainen yhtäkkinen "moro!" tyylinen. Mutta ehkä niillä oli kiire lopetella - yksi valvoja nainen oli alusta asti kehotellut kaikkia olemaan nopeampia kuvien oton kanssa ja jäämättä juttelemaan liian pitkäksi aikaa, mutta Ryan ei oikein tuntunut korviaan lotkauttavan, vaan rupatteli fanien kanssa ja suostui niin moniin kuviin kuin pyydettiin. Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi hyvä maku suuhun. Ja junnamatkalla kotiin iski sellainen "omg mitä äsken just tapahtui???". Vieläkin toi oikeastaan tuntuu siltä, ettei sitä oikeasti tapahtunut.

Paikka oli Mori Towerin 31.kerros. Pakko ottaa kuvia kun en ole varmaan ikinä ollut niin korkealla.

Apua miten oon näin hidas kirjoittamaan ja ehdin selittää vaan aboutkahden päivän asiat ><! nsdkdjnsjksnk.
Noh, ei voi mitään. Jokatapauksessa pakko mennä nyt. Adios!

Karaoke-neitsyys menetetty

Kuvien otto on jäänyt vähäiseksi, joten niitä ei tähän hätään hirveästi ole sorry.
Kuten otsikko kertoo niin pääsin vihdoin kokemaan kämyisen karaokeboksin, joka varmaan lähes tulkoon jokaisen nuoren Japanin matkaajan must kohteiden listalta löytyy. Oon ystävystynyt samaisessa kerrostalossa (samassa kerroksessa) asuvan lukion ykkösvuotisen Yukan kanssa - törmätään näes useasti aamuisin samaa matkaa juna-asemalle mentäessä. Ja viikonlopun koittaessa päätettiin suunnata laulamaan kurkkumme kipeiksi. Mietin ensin hieman, että mitähän tästä tulee, voi tulla awkwardia ja jaksetaanko me laulaa kahdestaan se 9 tuntia, mikä Yukan suunnitelmissa oli.

No jaksettiinhan me. Karaoke boksiin astumista voisi verrata aikakoneeseen. Astuttiin sisään kello 11 aamupäivällä, lurautettiin pari biisiä ja hups vain ulkona on pimeää ja kännykän näytöllä lukee 20:00. Tuli laulettua läpi Rihannat, Beatlesit, Korealaiset pop biisit, lapsuuden animetunnarit ja j-draamojen avaus kappaleet. Hintaa lystille kertyi vaivaiset alle 10e per nokka, mihin sisältyi rajaton kaakaon, teen, mehujen ja muiden litkujen kittaaminen. Ei se mikään luksus mesta ollut ja naapurihuoneiden kova meno kuului seinistä läpi (joku jätkä lauloi  muuten tunteella Digimonia<3), mutta ehdottomasti uudestaan!! Vaikka heti!

Pyykkejä.

Koulussa mennään samaa rataa; kahden viikon päästä viimeiset kokeet ennen kesälomaa - ja mulla loppuu Japanin tunnit kokonaan tällä viikolla, mistä olen oikeasti surullinen koska oon tosi kiintynyt mun opettajiin ;___;. Itsenäisen opiskelun tunneilla oon viihdyttänyt itseäni kaikenlaisten kirjojen lukemisella enkuksi - tällä hetkellä menossa Phanthom of the Opera ja joku Japanin muinaisia jehujaa ja merkkihenkilöitä kertaava kuvitettu pokkari. Syksyn luokkaretken suunnittelu ja urheilufestivaalissa esitettävän baletin harjoittelu käy myös kiivaasti.
Kun muutama viikko sitten aloitettiin liikkatunneilla ton tanssin harjoittelu niin luokassa piti olla kaksi liikunnaopettajaa; yksi ohjeistamassa kaikkia muita ja yksi ohjeistamassa mua. (Mm, näyttämällä missä on vasen ja oikea ja muuta vastaavaa mun aivoille liian vaativaa settiä.) Pikkuhiljaa ope alkoi päivittelemään "mikäs tänään on kun Katariina-san ei pahemmin mokaillut" tms. Ja nyt voin onnellisesti sanoa olevani perus keskitasoa ton tanssin suhteen.

Askarteluklubin ompelutöitä

Ainiin ja mainittakoon, että lopetin sulkapallon. Syitä löytyi muutama. Ensinnäkin mulla ei pahemmin klikannut niiden ihmisten kanssa. Toiseksi, oli se vähän tylsää olla aina tekemässä samaa juttua 12-vuotiaiden kanssa. Kolmanneksi, taideklubissa oli hauskempaa ja myönsin itselleni, etten ehkä sittenkään ole sitä joukkueliikuntaan sopivaa tyyppiä.

Viime aikojen popitusbiisi: