Hämmästyttää kummastuttaa, välillä vituttaa ja naurattaa

Helloo!

Tässä välissä onkin kerennyt vierehtämään useampia hyviä, sekä huonoja päiviä. Retki luokkalaisten kanssa Disneylandiin viime kuukauden lopulla oli ehdottomasti yksi parhaista - ja väsyttävimmistä – päivistä sitten Tokioon tulon. 

Kaikki ns ”hurjat” laitteet tosin oli mulle ihan nössöjä, vaikka muut kiljuikin naama punaisena. Ei mennyt pää alaspäin missään kohtaa eikä edes tukka putkelle. Yhtä kaikki se fiilis kun kello oli tainnut ohittaa yhdeksän, ulkona oli pimeää ja Disneyland valaistu joka puolelta, ja me (alunperin 18, mutta päivän mittaan 21 hengen joukoksi kasvanut porukka) ahtauduttiin viimeistä kertaa vuoristoradan vaunuun ja naurettiin ja huudettiin ja tuuli puski naamalle, jäi lämpimästi mieleen. Itseasiassa oltiin täytetty se vaunu kokonaan lukuunottamatta kahta etummaista paikkaa, jossa oli istunut kaksi Japanilaista muijaa. Nämä leidit sitten tosi kypsästi olivat mm. heittäneet vettä takana istuvien päälle ja näyttäneet peukkua alaspäin kun me oltiin pidetty meteliä.

Sitten välissä oli pari koti-ikävässä ja teiniangstissa ryvettyä päivää, eikä auttanut yhtään se, että useampi

vituttava asia sattui samaan aikaan. Osa ihan pieniä juttuja, osa isompia, osa ehkä vaan mun pään sisällä kuviteltuja, mutta yhtä kaikki suurin osa on nyt saatu selvitettyä.

Voisinpa itseasiassa jakaa teidänkin kanssa pari, koska tuntuu, että blogin puolella oon päätynyt puhumaan vain niistä ruusuisista asioista. Lähinnä kai siksi, että oon perus luonteeltani melko positiivinen tyyppi, joka mieluusti vaan jättää negatiiviset jutut huomiotta ja keskittyy hyviin. (=työntää kaikki luurangot ja kähmät sängyn alle kunnes ne tursuaa kerralla ulos.)

Ensinnäkin, joidenkin ihmisten käytös tuppaa toisinaan tulemaan ulos korvista. Musta on ihan hauskaa, että porukka on eloisaa ja lapsenmielistä. On kivaa, että jaksetaan nauraa pienille asioille ja näin. Mutta se kun enkun tunnin paras vitsi jota toistellaan putkeen on ”Are you a smoker?” tai ”I don't take a bath” ja räkänaurut päälle, niin tulee väkisinkin olo, että on lukion sijaan lastentarhassa. Toinen malliesimerkki maailman hauskimmasta kepposesta on piirtää kaverin vihon kannessa olevalle ukkelille viikset ja huulipunaa ja hihitellä. Voihan toi olla ihan hauska läppä jos sattuu olemaan harvinaisen väsynyt, mutta muuten ei saa mussa aikaan mitään ”kuolen nauruun” kohatusta – toisin kuin näissä kanssaopiskelijoissa.

Oon tosin kuullut, että tyttökouluissa porukka on yleisesti lapsellisempaa ja äänekkäämpää, mutta tiedä häntä. Äänekkyys voisi myös häiritä, jos oikeasti koittaisin opiskella. Takapulpetista meinaan lentää kommenttia välillä siihen malliin, ettei opettajan ääni kantaudu eturiviä pidemmälle. Ei mun käsittääkseni ole mikään yleinen ongelma kuitenkaan, vaan ainoastaan meidän luokasta johtuva. (Kun osallistun naapuriluokkien kanssa mm. biologian ja galligrafian tunneille, siellä on melkein ahdistavan hiljaista.)

Huomatkaa: luokissa ei ole tietokoneita, valkotauluja tai edes vanhan ajan piirtoheittimiä. Opettaja käyttää liitua ja taulua. Pelkästään niitä. (Okei on tuolla tv, mutta en osaa sanoa mihin tarkoitukseen)

Sen lisäksi mua harmitti vielä jonkun aikaa sitten se, etten oikein ollut löytänyt vakituista kaveriporukkaa täältä. On mulla paljon kavereita, mutta tuppasin aina syömään lounaan eri ihmisten kanssa, ja kun tuli mm. aika päättää syksyn luokkaretken huonejärjestelyistä, ei mulla ollut selvää kuvaa siitä mihin ryhmään mennä. Lopulta päädyin sellaiseen porukkaan joiden kanssa en edes hengaa - mutta sittemmin huonejärjestelyt muuttui ja oon tainnut kunnolla löytää sen oman paikkani ja porukkani luokassa.

Badminton klubissa puolestaan oli senpaiden – eli lukion 3.vuotisten – tunteellinen hyvästelytilaisuus. (Eli senpait ”valmistuu” klubista ja alkaa opiskella yliopiston pääsykokeisiin) Kun sanon tunteellinen niin tarkoitan tosiaan, että kaikki senpait ja lukion kakkoset vollotti ja annettiin kukkia ja valokuva-albumit joita oltiin viikkoja väsätty ja otettiin kuvia ja pidettiin puhe. Puolella porukasta kyllä särisi ääni niin pahasti, ettei siitä mitään selvää saanut. Kyllähän sitä tietysti tulee ikävä jos on viisi tai neljä vuotta harrastanut yhdessä. Mä puolestaan joka vasta aloitin tän lajin ja näiden ihmisten parissa, tunsin oloni vähän ulkopuoliseksi.

Koulupukuun kuuluu kolmet kengät: 1. Ulkokengät, joita käytetään kun tullaan kouluun ja lähdetään sieltä. 2.Sisäkengät joita käytetään koulun sisällä. Niiden väristä näkee millä vuosikurssilla on. 3. Ulkoliikunta kengät joita käytetään jos mennään liikuntakentälle.

Kuvittelenko muuten vaan, vai itkeekö Japanilaiset tytöt jotenkin tosi helposti ja avoimesti? Ennen tänne tuloa oli sellainen kuva, että aasialaiset suhtautuisi jotenkin awkwardisti muiden edessä itkemiseen, mutta täällä näyttäisi olevan ihan perus, että joku alkaa parkumaan luokan edessä. Viimeksi eilen, mun vieruskaverini tuli luokkaan silmät punaisena ja posket märkinä. Ei ilmeisesti mitään vakavaa, koska muiden vähän tsempattua nauroi taas kovaan ääneen. Okaasan ja Yukari itkee kanssa ihan älyttömän helposti. Nenäliinapaketti hupenee nopeasti kun katsotaan lauantai illan historiallista draamasarjaa ja siinä sattuu olemaan joku liikkis kohtaus. Katri, mä en enää Suomeen palatessani kutsu sua itkupilliksi.

Ah, voisin vielä tuohon Japanilaisten lapsenmielisyyteen osittain liittyen mainita tapauksen, joka huvitti mua suuresti. Iso lössi meidän luokan tyttöjä oli kerääntynyt ruokatunnilla katsomaan jotain perusjapanilaista saippuasarjaa jonkun kännykästä ja siinä sitten sattui olemaan pusukohtaus. Ei suudelma, vaan nimenomaan pusu + sitä seuraava perus halaus. Nana ystävällisesti peitti multa silmät, muidenkin ollessa yhtä mieltä siitä ”ettei vaihtarille saa näyttää näin likaisia juttuja.” Joku viisas sitten heitti, että ”Antaa katsoa, oon kuullut, että ulkomaisissa sarjoissa on pahempaa.” Sain sitten katsoa sitä ”hurjaa” halaus kohtausta, joka sai kaikki muut tyyliin punastelemaan – eikä se halaus kehittynyt miksikään muuksi. Näissä asioissa näköjään ollaan aika ujoja täällä. Ja nyt kun sitä miettii, niin ei tosiaan televisiossa ole kertaakaan osunut mun silmiin mitään perus suutelukohtausta – jossa se nainen pitää aina awkwardisti silmiä auki – likaisempaa. Ulkomaisista leffoistakin leikataan kohtauksia aika rankalla kädellä.

Tästä aiheestapa muuten tuli mieleen viime viikon uutisissa juttu miehestä, joka oli istunut useina päivinä viemärissä, nähdäkseen naisten hameiden alle näiden kulkiessa viemärin kannen yli. Tiedättehän ne viemäriritilät maassa, missä on sellainen pikku reikä. Lähinnä huvitti, että joku on valmis menemään noin pitkälle tällaisissa tarkoituksissa.

Venähtipä postaus, ja vieläkin tuntuu, että juttua riittäisi. Ettei nyt ihan jaaritteluksi mene, niin lopetetaan tähän.